Jouluksi kotiin

Joulukuun kymmenes aamu koittaa, 

talvinen tuuli hiljaa soittaa. 

Kynttilän liekki lämpöä tuo, 

pimeään päivään valoa luo. 

Kuusen oksat jo kuiskaavat salaa, 

joulu on tulossa, ei enää kauaa. 

Sydämeen syttyy rauhan ja ilon valoa,

joulun odotus on kauneinta, lämmintä, jaloa.

Joulukuun kahdestoista  tänään koittaa,

on talvi, on yltyvä viima  mi nurkissa soittaa,

Sytytän kynttilän  lämpöä tuomaan.

istahdan kupposen kahvia juomaan.

Ulkona tuuli yltyvi vallan,

pois ajoi öisen pakkasen, hallan

Katselen liekkiä kynttilän eessäin,

Joulunpyhät jo siintää  mielessäin .

Tänään on Joulukuun neljästoista,

Joulua kohti jäätyvät vedet joista.

Eilinen kynttilä paloi loppuun,

kun mietin mä ihmisten kiirettä, hoppuu.

Minä asun mökkini hämärässä,

usein istun ikkunan eessä tässä,

toiset on muuttaneet kaupunkiin pois,

toivon, että siellä heillä elämä hyvä ois.

Täällä me kerran perheen voimin

kylvimme maata. kokosimme sadon syksyin, jo kylmin sormin.

Toiset muuttivat maailmalle,

vaan minä tahdoin jäädä yksin kotipaikalle.

Elo on  toisinaan  yksinäistä,

talvella kuljen ma tietä  jäistä,

mut valita en olen onnellinen,

tää maallinen rauha on hohtoinen. 

Joulu on tulossa ja sitä ma jo ootan,

jos sais lantuista tehtyä looran,

Teen sitä niin että monelle se riittää.

Joka päivä haluan ristiä käteni ja kiittää.

Nousen mä tuolistain ikkunan ääreen,

tapailen laulua Joulun ääneen.

Toivon, et kankeat sormeni norjistuis vielä,

katson kuka kulkevi kaukana tiellä.

Vielä ei askeleet nuo tänne tulleet,

menivät ohitse kenen lie olleet.

Aina sydämessäin toivon et joulu tuo luokseni  

kotiin mun perheeni, lapseni.

Muutamat päivät vielä on Jouluun,

pian kai lapsenlapset siellä  kaukana jättävät koulun,

onkohan heillä yhtään ikävä maalle,

tulevatko tuomaan Joulun mummolalle.

Harvoin he kiireiltään käyvät, sen ymmärrän toki,

mut toivon, että tulisivat Jouluksi kotiin.

Silloin mullakin Joulu olis täydellisimmilläin,

kun näkisin perheeni ympärilläin.

Lähestyy Joulu ja odotus on kasvava,

Uuniin tein aamulla valkean ja looran lanttuva.

Yhä enemmän kurkistelen ulkosalle,

josko jo joku saapuisi pihamaalle.

Tänään on  vihdoin aatto, joku hahmo lähestyy kaukaa tupaani kohti,

aivan kuin kädessään lampun valoa hohti.

Koputus kuuluu, no kukahan siellä,

äsken viel kulki hän kaukana tiellä.

”Haloo ollaanko täällä kotosalla”,

tuttu hahmo piirtää kuvansa oviaukon alla,

sehän on meidän Matti, oma rakas poikani,

Sinä täällä nyt oot etkä enää kotonais kaukana.

”Täällä se minunkin sydän lepää

täältä on minunkin elämän eväät

alkunsa saaneet en unohda sitä,

mitä opetitte meille äiti ja isä.”

Joulunvalo syttyi kirkas sydämeeni,

kun nähdä sain mä poikueeni,

Kodin täydeltä Joulua toi mukana

toiveeni täytti tuli  luoksein vaikka asuukin niin kaukana.

”Kyllä minulla lapsellas täällä on juuret,

tänne kaipuut ja ikävät on  suuret,

mutta oma on polkunsa kunkin käytävä,

ja eväät elämän etsittävä.”

Mut Jouluksi tuutte kotiin ja kaikki palaa yhteen,

kas toit sitten linnuillekin kauralyhteen.

Aina ehtii tässä yksin miettiä että,

entä jos ette tule, jos lupaukset onkin pelkkää vettä.

Mut rauha on mulla taas sydämessä

kun täällä vietetään Joulua yhdessä.

Missä on syntymäkoti siellä on juuret,

sinne on ikävät ja kaipuut ain suuret.

Tuvan rapulta kuuluu muutakin kopinaa,

kukas siellä nyt aattona sisään hamuaa,

no voi että siellä on lisää mun omia,

tuomassa oikean Joulun kotia.

Nyt kirkkaimmin loistaa taas Joulun valo,

kun  pirtti on täynnään elämää ja juhlii talo.

Mun  lapseni palaavat maailmalta niin,

Jouluksi kotiin, jouluksi kotiin.

Pian on myöhäinen aattoilta,

kutsuu kaikkia unien silta.

Yön syliin nukahdan hymyillen itsekseni,

uni on täydellinen, kun ympärilläin nukkuu mun perheeni.

He tulivat luokseni jouluksi kotiin.

-Leipurityttö-