Rosolli

Itse teen rosollin ihan perinteisin aineksin ja tänä jouluna seuraavati:

Keitin samassa kattilassa

kilon verran kuorittuja porkkanoita

ja kolme keskikokoista kuorittua perunaa.

Jäähdytin ja pilkoin kuutioiksi.

 

Lisäsin joukkoon

pienen keltasipulin pienennettynä,

puolikkaan suolakurkun pieneksi kuutioiksi leikattuna,

3 keskikokoista etikkapunajuurta kuutioituna.

Sekoitin kaikki sekaisin ja maustoin suolalla.

 

Päälle raastoin edam-juustoa.

Sitten vain jääkaappiin odottamaan joulupöytää.