Kolmen marjan piirakka pullataikinasta
Pullataikinaresepti (alunperin jauhopussista)
5 dl maitoa
50 g tuorehiivaa
1 muna
1 tl suolaa
1 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
14-15 dl vehnäjauhoja
150 g voita
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi.
Liota hiiva maitoon.
Sekoita joukkoon kananmuna, suola, sokeri ja kardemumma.
Lisää puolet jauhoista ja vatkaa seosta voimakkaasti.
Lisää loput jauhot vähitellen ja alusta taikina hyvin vaivaten, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista.
Huom! Koko jauhomäärää ei välttämättä tarvita.
Lisää pehmeä voi alustamisen loppuvaiheessa, ennen kuin kaikki jauhot on lisätty.
Peitä taikina ja anna kohota kaksinkertaiseksi (n. 30 min)
Tee taikinan kohoamisen aikana pohjaa varten vaniljakreemi vaniljakreemijauheesta.
1/2 dl kreemijauhetta 1 dl vettä.
Sekoita minuutti ja laita seos jääkaappiin tekeytymään.
Kolmen marjan pullapiirakkaan kaulin ensin puolet pullataikinasta
sähköuunin pellin kokoiseksi levyksi ja laitoin sen leivinpaperin päälle pellille.
Kääntelin reunat pellin reunoja vasten.
Levy voi nousta leivinliinan alla sen aikaa kun pyörittelet lopusta taikinasta ohuita
nauhoja (halkaisija n. 1 sentti, joita kierrät aina kaksi yhteen.
Sipaise vaniljakreemi pohjan päälle ja
asettele kierrenauhat pohjan päälle haluamaasi muotoon.
Sekoita marjojen joukkoon perunajauhoja ja asettele niitä pohjan päälle.
Voitele taikinaosat kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria.
Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes pinta ja pohja on kauniin ruskea.
Tarkkaile kypsymistä, sillä aika on aina ohjeellinen ja riippuu uunista.
Anna piirakan jäähtyä ja leikkaa se jäähtyneenä palasiksi.
Oma vinkki:
pakastin osan piirakasta isompina paloina