Juhannustäytekakku, 6 munan kakku
Tässä resepti, jolla kuvan kakku on tehty:
Juhannustäytekakkupohja
6 huoneenlämpöistä kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoa
2 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
Voitele ja korppujauhota vuoka, jonka halkaisija on n. 25 cm
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
(Vaahto on valmista, kun vatkaimella taikinan pintaan piirretty kahdeksikko pysyy taikinan pinnalla.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja
kääntele ne muna-sokerivaahtoon.
Älä siis enää vatkaa tässä vaiheessa.
Kaada taikina vuokaan.
Vuoka uuniin ja paista 175 asteessa n. 30 min (paistoaika vaihtelee uunin mukaan).
Jos pinta tummuu, laita vuoan päälle voipaperi.
Kokeile kakun kypsyys esim. puutikulla.
Kakku on kypsä sisältä, kun taikinaa ei tartu tikkuun.
Jäähdytä kakkua vuoassa n. 10 min.
Kumoa kakku.
Täyte- ja kuorrutus:
4 dl kermaa vaahdotettuna, tomusokerilla makeutettuna (itse käytin vain noin 1,5 tl tomusokeria, mutta lisää sokeria
oman maun mukaan)
hedelmäsäilykepurkillinen soseutettuna
banaaniviipaleita
Kostutus:
hedelmäsalaattisäilykepurkin lientä
Kakun kokoaminen:
Leikkaa kakku kolmeen yhtä paksuun osaan.
Kokoa kakku suoraan lautaselle.
Laita pohjaosa lautaselle ja kostuta se kevyesti hedelmäsalaattipurkin liemellä.
Levitä päälle puolet soseutetusta hedelmäsalaatista ja sipaise päälle kermavaahtoa.
Laita keskimmäinen osa pohjaosan päälle, kostuta kevyesti hedelmäsalaattipurkin liemellä
ja levitä päälle kevyesti kermavaahtoa, viipaloi kakun keskiosaan muutama banaanisiivu ja levitä niiden päälle hieman kermavaahtoa.
Laita pääliosa kakun päälle, kostuta hieman säilykerpurkin lopulla liemellä anna hetki imeytyä
ja laita kakku peitttynä pariksi tunniksi jääkaappiin vetäytymään tai mikäli mahdollista anna kakun vetäytyä
jääkaapissa seuraavaan päivään.
Kakun kuorrutus ja koristelu:
Kakku on kuorrutettu ensin päältä vain kevyesti kermavaahdolla.
(kermavaahdon ei tarvitse peittää kakun pintaa, koska päälle tulee koristelu ja pursotuksia.
Levitä kakun sivuille kermavaahto peittävästi.
Loppuun kermavaahtoon on sekoitettu pari teelusikallista Vaniljakreemijauhetta jämäköittämään pursotusta.
Kakun pinnalle on tehty pursotus tähtityllalla sekä koristeltu sektorit tuoreilla mansikanpuolikkailla.